900-1200-luku
Viralliset ristimänimet alkoivat ilmaantua Suomen alueelle 900-luvulla lähinnä Novgrodin Karjalan ja Kalanin seudulle, 1050-luvulle mennessä läntisessä suomessa ei ollut enää montaa ei-kristillistä etunimeä. Nimiä tuli usein kristilliseltä/ortodoksiselta kirkolta (esim. Pyhimyksien nimiä), luonnosta tai ammatteista.
1200-1800-luku
Kristilliset nimet olivat suuressa suosiossa 1500-luvulle asti niiden vaihtomahdollisuuksien ja kirkon painostuksen ansiosta, kuitenkin epävirallisesti käytettiin usein muinaissuomalaisia nimiä puhutellessa. Vieraskielinen hallinto ja kirkko ajoivat vanhat suomalaiset nimet melkein unhoon, mutta ne säilyivät paikan- ja sukuniminä Kalevalan ilmestymiseen saakka (1835) jolloin heräsi pyrkimys omaan kansalliseen väriin ja vanhoja nimiä ruvettiin ottamaan uudestaan käyttöön. 1800-luvun lopussa otettiin suomessa käyttöön nimikalentereita, joissa oli lähes kaikki käyttöön otetut nimet.
Suomessa on kuitenkin säilynyt useita Ruotsista tulleita nimiä etenkin sukunimissä tai suomennetussa muodossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti